Luonto-Liiton toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma antaa kattavan kuvan siitä, mitä kaikkea Luonto-Liitto tekee.

1. Yleistä

2. Ympäristökasvatus

3. Ympäristöpoliittinen toiminta

4. Luonnonharrastus

5. Järjestötoiminta    

6. Keskustoimisto

7. Hallinto

8. Rahoitus

 

1. Yleistä

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen.

Tärkeimmiksi toimintamuodoiksi Luonto-Liitossa ovat muotoutuneet lasten ja nuorten ympäristökasvatus kerhoissa, leireillä ja koulukiertueilla sekä aktiivinen ympäristöpoliittinen vaikuttaminen. Luonto-Liitto tarjoaa lapsille ja nuorille luonnonharrastusmahdollisuuksia ja myönteisiä luontokokemuksia sekä kannustaa arvostamaan luontoa ja toimimaan yhteiskunnassa ympäristön etua ajaen. Luonto-Liitossa nuoret pääsevät itse päättämään toiminnasta ja toteuttamaan suunnitelmiaan.

Ympäristöpoliittisessa toiminnassa näkyy pitkäjänteisyys, jonka puitteissa Luonto-Liitto ottaa kantaa räväkästi ja perustellusti ajankohtaisiin aiheisiin. Luonto-Liiton ympäristöpoliittinen toiminta keskittyy metsiin ja luonnonsuojeluun, susiin ja suurpetoihin, Itämereen ja vesistöihin, energiaan ja ilmastoon sekä kulutuskriittisyyteen ja kehitysyhteistyöhön.

Toimintaa toteutetaan ja seurataan järjestötyön strategian mukaisesti.

Luonto-Liiton arvot:
- Ympäristön ja luonnon arvostus
- Avoimuus, demokraattisuus ja tasa-arvo
- Asiapohjaisuus, kriittisyys ja rakentavuus
- Rohkeus, reippaus ja tekemisen ilo

Visio:
- Luonto-Liitto on valtakunnallisesti merkittävin järjestö omalle kohderyhmälleen
- Luonto-Liitto on järjestönä luovin, luotettavin ja luonteikkain ympäristön ja luonnon puolestapuhuja
- Jokainen luontoliittolainen toimii omaehtoisesti järjestön toiminta-ajatuksen toteutumiseksi

Luonto-Liiton vahvuudet (eli olemme hyviä ellemme parhaita):
- Laadukkaimmat luontoleirit lapsille ja nuorille
- Monipuolinen koulutus- ja ympäristökasvatustoiminta
- Nuoret päättävät itse toiminnasta (järjestödemokratia)
- Vahva susi- ja metsäasiantuntemus
- Näkyvä kulutuskriittinen toiminta
- Tasokkaat jäsenlehdet ja muut julkaisut

Luonto-Liiton kriittiset menestystekijät:
- Vahva, ihmisenkokoinen organisaatio
- Arvostettu, luotettava ja näkyvä yhteiskunnassa
- Kansalaisyhteiskunnan rakentaja

Vuoden 2011 toiminnan keskeiset tavoitteet:
- Ympäristökasvatus: Ympäristökasvatustyön näkyvyyden lisääminen, kerhotyön laajentaminen ja metsäkysymyksiin liittyvän yhteistyön vahvistaminen.
- Ympäristöpoliittinen toiminta: Luonnonharrastustoiminnan ja ympäristöpoliittisen toiminnan lähentäminen toiminnan kokemuksellisuutta vahvistamalla.
- Luonnonharrastus: Luonnontuntemuksen edistäminen sekä Pihka- ja Karpalo-merkkien sisältöjen aktiivisempi käyttäminen kerhoissa, leireillä ja retkillä.
- Järjestötoiminta: Viestinnän ja verkkomarkkinoinnin kehitys.

 

2. Ympäristökasvatus

Tavoitteet

Luonto-Liiton ympäristökasvatuksen eli kestävän kehityksen kasvatuksen  tavoitteena on antaa lapsille aineksia myönteiseen ja monipuoliseen luontosuhteeseen, lisätä heidän tietoaan ja ymmärrystään luonnon toiminnasta, ohjata kunnioittamaan luontoa sekä kannustaa ympäristöystävällisiin toimintatapoihin.

Luonto-Liiton ympäristökasvatuksessa eli kestävän kehityksen kasvatuksessa painottuu ekologisen kestävän kehityksen kasvatus. Myös muut kestävän kehityksen kasvatuksen osa-alueet – sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen – huomioidaan toiminnassa.

Tärkeintä toiminnassa ovat monipuoliset, myönteiset ja kannustavat elämykset, joita lapset ja nuoret kokevat omakohtaisesti luonnossa. Lasten ja nuorten osallistuminen toiminnan suunnitteluun on osa luontoliittolaista toimintatapaa.

Toiminta

Luonto-Liiton ympäristökasvatustoimintaa ovat

- Lasten luontokerhot (2.1)
- Luontoleirit (2.2)
- Lastentapahtumat 2.3)
- Kouluyhteistyö ja kouluvierailut (2.6)
- Ympäristökasvatuksen koulutukset (2.7)

Ympäristökasvatusjaosto ohjaa, tukee ja suunnittelee Luonto-Liiton ympäristökasvatustoimintaa yhteistyössä ympäristökasvatuspäällikön kanssa. Ympäristökasvatusjaosto kokoontuu neljä kertaa vuoden aikana.

Luonto-Liiton ympäristökasvatuksen laadun parantamiseksi jatketaan ympäristökasvatuksen strategian työstämistä. Strategiaan kirjataan ympäristökasvatuksen tavoitteet ja toimintatavat luontokerhoissa, leireillä ja kouluvierailulla sekä ympäristökasvatuksen julkaisuissa ja muissa materiaaleissa. Myös Luonto-Liiton järjestämien ympäristökasvatuskoulutusten tavoitteet ja periaatteet kirjataan strategiaan.
2.1 Luontokerhot

Tavoitteet

Vuoden aikana tavoitteena on tarjota entistä useammalle koululaisille myönteisiä kokemuksia lähiluonnossa, turvallisen aikuisen ohjauksessa ja antaa eväitä myönteisen luontosuhteen syntymiseen.

Tavoitteena on lisätä vuoden aikana luontokerhotoimintaa uusille paikkakunnille, joissa ei ennestään toimi luontokerhoa.  

Toimenpiteet

Eri puolilla Suomea toimii luontokerhoja, joissa puolentoista tunnin mittaiseen kerhokertaan kokoonnutaan joko iltapäivällä tai illalla.

Luonto-Liitto tukee kerhonohjaajan työtä tarjoamalla ympäristökasvatuksen materiaalia ja mahdollisuuden säännöllisiin koulutuksiin. Kerhonohjaajat saavat myös lasten luontolehti Siepon ja heillä on mahdollisuus saada vinkkejä sekä jakaa kokemuksia Siilin supinat -blogissa.

Vuonna 2010 aloitettua yhteistyötä vapaaehtoisten kerhokummien kouluttamiseksi Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa jatketaan vuoden aikana rahoituksen varmistuessa.

Tiedotuksen ja markkinoinnin avulla huolehditaan siitä, että Luonto-Liiton materiaalit ja ohjelmat tulevat tunnetuiksi erityisesti kuntien järjestämässä ja hankkimassa koululaisten iltapäivätoiminnassa. Myös sosiaalisen median käyttöä vahvistetaan.

Tärkeimpiä ympäristökasvatusmateriaalien ja ohjelmien viestintä- ja markkinointikanavia ovat vuoden aikana lastenlehti Sieppo, internetsivut, Educa-messut ja Ympäristökasvatus-lehti.

Arviointi

- Luonto-Liiton kerhorekisteriin kerätyt tiedot toimivista luontokerhoista sekä toimintaan osallistuvien lasten määristä
- Etsivä-opasta hyödyntävien ryhmien lukumäärä ja toimintaan osallistuvien lasten määrä

2.2 Luontoleirit

Tavoitteet


Leirien tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille virkistäviä kokemuksia ja elämyksiä luonnossa.

Luonto-Liiton leirien sisältöjä pyritään vuoden aikana kehittämään entistä enemmän myönteisiä, lapsen ja nuoren kasvua tukevia luontoelämyksiä tarjoaviksi.

Toimenpiteet

Luonto-Liiton piirit ja aluejärjestöt järjestävät useita lastenleirejä sekä muutamia perheleirejä ja päiväleirejä sekä nuortenleirejä. Suurin osa leireistä järjestetään kesällä, osa syys- ja hiihtolomien aikana.

Vuoden aikana uudistetaan luontokerhon ohjaajille suunnattu kerhonohjaaja-kansio siten, että se antaa entistä paremmat eväät ohjaajille toteuttaa ympäristökasvatusta luontoleireillä.

Keskustoimisto avustaa piirejä mm. tiedottamalla leireistä, tuottamalla materiaalia leirinohjaajien ja järjestäjien käyttöön sekä kokoamalla leirilistat kesän ja talven leireistä. Leirien osallistumismaksut pidetään alhaisina, jotta hinta ei ole este lasten ja nuorten osallistumiselle leirille.   

Arviointi

- Leireille osallistuvien lasten ja nuorten määrät
- Järjestettyjen leirien määrät piireittäin
- Leireiltä kerätyt palautteet osallistujilta
- Leirien osallistujien vanhempien näkemykset

2.3 Lastentapahtumat

Tavoitteet


Ympäristökasvatuksellisten tapahtumien tavoitteena on tarjota lapsille ja perheille yhteisiä elämyksiä luonnossa. Tavoitteena on myös tutustuttaa uusia lapsiperheitä Luonto-Liiton toimintaan.

Toimenpiteet

Luonto-Liiton piirit järjestävät vuosittain kaksi ympäristökasvatuksellista tapahtumaa lapsille ja perheille: Vainupäivän keväällä ja Syysmyrskyn syksyllä. Tapahtumat toteutetaan piireissä mahdollisuuksien mukaan. Viime vuosina tapahtumat on järjestetty 4–5 piirissä. Vainupäivä-kiertue toteutetaan piirien yhteistyönä. Ympäristökasvatusjaosto koordinoi Vainupäivien teeman valintaa ja suunnittelutyötä yhdessä ympäristökasvatuspäällikön kanssa.

Luonto-Liitto on mukana järjestämässä vuonna 2011 myös Untuviikkoa eli lasten ja nuorten lintuviikkoa yhdessä Birdlife Suomen kanssa. Tapahtuman aikana rohkaistaan perheitä, lapsiryhmiä ja koululuokkia linturetkelle koulujen päättäjäisviikolla 30.5.–5.6.2011.

Arviointi

- Kerätään tietoa tapahtumien lukumääristä ja osallistujamääristä
- Kootaan yhteen järjestäjien kokemuksia

2.4 Toimintaryhmät      

Tavoitteet


Luonto-Liiton toimintaryhmät ja jaostot edistävät metsien-, susien-, ja Itämeren suojelua sekä luonnonharrastusta. Lisäksi mm. uraanikaivostoiminnan ja ydinvoiman vastustaminen, ilmastonmuutoksen hillintä sekä kulutuskysymykset keräävät nuoria yhteen omaehtoiseen toimintaan. Toimintaryhmien tavoitteena on aktivoida nuoria toimimaan konkreettisesti ja itsenäisesti sekä vahvistaa Luonto-Liiton monipuolisuutta yhteiskunnallisena luonnon- ja ympäristösuojelun vaikuttajana.

Toimenpiteet

Toimintaryhmät järjestävät kursseja, tapaamisia, tapahtumia ja tempauksia sekä kiertävät kouluissa pitämässä oppitunteja liittyen metsien- ja Itämeren suojeluun sekä ilmastonmuutoskysymyksiin. Luonto-Liitto tukee toimintaryhmiä markkinoimalla tapahtumia ja hakemalla taloudellista tukea kurssitoiminnalle.

Arviointi

- Toimintaryhmien toiminnan laadullinen arviointi
- Toimintaryhmien toiminnan näkyvyys tiedotusvälineissä
- Toimintaryhmien järjestämien tapahtumien määrä
- Toimintaryhmien aktiivisten osallistujien määrä
- Aktiivisten toimintaryhmien määrä

2.5 Jäsenlehdet

2.5.1 Nuorten Luonto

Tavoitteet


Nuorten Luonto -lehden tavoitteena on toteuttaa järjestön ympäristökasvatuksellista tehtävää tarjoamalla nuorille foorumi lehtityöhön ja ympäristöjournalismiin.

Tavoitteena on jatkaa lehden kehittämistä laadukkaaksi nuorten ympäristölehdeksi, joka houkuttelee aikaisempaa enemmän myös varhaisnuoria. Samalla madalletaan kynnystä siirtyä Sieppo-lehdestä Nuorten Luonnon lukijaksi.

Jo hyvin alkuun saatua lehden ulkoasun ja verkkonäkyvyyden kehittämistä jatketaan. Nuorten Luontoa integroidaan tiiviimmin muuhun Luonto-Liiton viestintään.

Nuorten Luonnon tavoitteena on myös palvella sisäistä tiedotusta kertomalla Luonto-Liiton tapahtumista, ihmisistä, piireistä ja toimintaryhmistä järjestön jäsenille. Lehti toimii näin myös Luonto-Liittoa yhdistävänä linkkinä ympäri Suomea.

Toimenpiteet

Nuorten Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jokaisella numerolla on oma teemansa. Lehden ilmestymisaikataulu sopii yhteen Luonto-Liiton tärkeimpien tapahtumien, kuten Kevätseurannan, Älä osta mitään -päivän ja kesäleirien kanssa.

Lehden tekoon osallistumisen kynnys pidetään matalana, ja toimitus auttaa nuoria juttujen muokkaamisessa julkaisukuntoon. Avustajien osallistumista suunnitteluun helpotetaan hyödyntämällä Nuorten Luonnon Facebook-sivuja toimitustyön ja yhteydenpidon välineenä. Avustajille järjestetään vuoden 2010 tapaan seminaari, jossa ohjeistetaan lehdenteon perusteisiin.

Juttuja toteutetaan entistä enemmän 13–17-vuotiaita nuoria ajatellen. Kaikille 13-vuotiaille Siepon lukijoille lähetetään yksi Nuorten Luonnon numero näytteeksi ja muistutetaan mahdollisuudesta vaihtaa jäsenlehteä.

Juttujen kuvallisuutta lisätään ja ulkoasua kehitetään räväkäksi ja näyttäväksi. Juttujen ja niiden kuvituksen suunnitteluun käytetään aiempaa enemmän aikaa. Nuorten Luonnon nettisivujen kehittämistä jatketaan toiminnallisempaan ja osallistavampaan suuntaan. Nuorten Luonnon näkyvyyttä Luonto-Liiton muilla verkkosivuilla lisätään.

Vuoden 2011 teemoiksi on suunniteltu:
- Rakkaus
- Itämeri
- Taide ja luonto
- Kaamos (joulunumero)

Arviointi


- Nuorten Luonnon menekin seuraaminen
- Nettisivujen kävijämäärän seuraaminen
- Avustajien määrä ja heiltä saatu palaute
- Lukijapalaute
- Laadullinen arviointi

2.5.2 Sieppo

Tavoitteet


Jäsenlehti Sieppo, lasten luontolehti ilmestyy vuonna 2011 kuusi kertaa, nelivärisenä ja 32-sivuisena. Lehdessä julkaistaan luontosatuja ja -tehtäviä, sarjakuvia, tietoiskuja sekä muita ympäristötietoisuutta ja -herkkyyttä kasvattavia juttuja. Siepon tekemisessä otetaan huomioon ympäristökasvatuksen monialaisuus ja toisiaan täydentävät näkökulmat. Sisältöjä tuotetaan perinteisen luontotiedon lisäksi kulttuurisesta, taiteellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta.

Sieppo rohkaisee ja osallistaa lapsia: tarjotessaan lapsille laadukkaita tekstejä ja kuvia se innostaa samalla lukijoitaan paitsi luonnonharrastukseen myös luovaan toimintaan, esimerkiksi kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Se rohkaisee lasta mieltämään lähiympäristönsä vahvasti omakseen sekä arvostamaan luonnon monimuotoisuutta.

Lehden työryhmät, ideoijat ja avustajat kootaan Luonto-Liiton lastentoiminnan työntekijöistä ja aktivisteista, ympäristökasvatukseen erikoistuneista luontokirjailijoista ja kuvittajista sekä erilaisista ympäristökasvatustahoista kulloisenkin teeman mukaan.

Lisäksi hyödynnetään ammattimaisten kuvittajien ja kirjoittajien halukkuus antaa oma työpanoksensa lasten ympäristökasvatuksen hyväksi.

Vuonna 2011 erityistä huomiota kiinnitetään lehden näkyvyyden lisäämiseen ja markkinointiin sekä metsäkysymyksiin leikkaavana teemana (ks. ympäristökasvatuksen painopisteet).

Toiminta


Lehden uudistamista viedään eteenpäin kehittämällä uusia juttutyyppejä. Ympäristöherkkyyttä herätellään ja luovaan toimintaan kannustetaan muun muassa uuden ympäristötaide-ja ekoaskartelupalstan avulla. Metsäympäristökasvatusta tuetaan käsittelemällä aihetta kunkin lehden teemaan liittyen.

Yhteydenpitoa ja tiedonkulkua avustajien kanssa tehostetaan säännöllisellä sähköpostitiedotuksella. Luonto-Liiton omia aktiivijäseniä rohkaistaan osallistumaan Siepon tekemiseen julkaisemalla Siepon aikataulut ja tulevat teemat Luonto-Liiton intranetissa ja aktivistipostissa.

Siepon näkyvyyttä lisätään ja markkinointia tehostetaan erityisesti verkkoviestinnän keinoin. Siepon omia nettisivuja täydennetään ja päivitetään numerokohtaisesti. Markkinoinnissa hyödynnetään myös Luonnontieteellisen museon kanssa vuonna 2010 avattuja lasten nettisivuja, joiden sisältöä uusitaan säännöllisesti.

Kirjastoille, kouluille ja luontokeskuksille lähetetään mainoskirje sähköpostitse, ja Sieppoa esitellään erilaisissa tapahtumissa uutta esitettä ja julistetta hyödyntäen.

Tammikuussa toteutetaan kierrätysaiheinen Sieppo yhdessä Kierrätyskeskuksen kanssa. Lehdestä otetaan 200 kpl ylipainos. Siepon painosta nostetaan muutamilla kymmenillä markkinointitarkoituksia varten. Näin lehteä voidaan muun muassa tarjota jaettavaksi erilaisissa tapahtumissa. Irtonumeromyyntiä lisätään Kultin uuden tilausjärjestelmän kautta sekä uusimalla sopimus Akateemisen kirjakaupan kanssa.

Sieppo tukee Luonto-Liiton muuta lastentoimintaa sisällöntuotannossa ja uutisoinnissa. Kevättuuli, Vainupäivät, Syysmyrsky, leirit, kerhot ja ympäristöetsivät ovat säännöllisesti esillä Siepossa. Lehteä hyödynnetään myös Luonto-Liiton ympäristökasvatustoiminnan näkyvyyden nostamisessa.

Vuoden 2011 teemoja ovat mm.
- Kierrätys ja ekoaskartelu (Kierrätyskeskuksen kanssa)
- Jäljet
- Kansanperinne ja luonnonmyytit
- Tunturit (joulunumero)

Arviointi

- Uusien juttusarjojen määrä ja laatu
- Kävijämäärät Siepon nettisivuilla ja kävijöiden ohjautuminen Luonnontieteellisen museon sivuilta
- Nettisivujen laadullinen arviointi
- Avustajien palaute
- Kirjastoille ym. lähetettyjen markkinointikirjeiden määrä ja vastaanotto
- Tapahtumien kautta hankittujen tilauksien määrä
- Siepon menekin seuraaminen

2.6 Kouluyhteistyö ja koulukiertueet

Tavoitteet


Luonto-Liiton koulukiertueiden tavoitteena on  tukea koulujen kestävän kehityksen kasvatusta, tarjota oppilaille uusia näkökulmia ja tehdä ympäristöasioita tutuiksi. Kiertueilla on tavoitteena lisäksi antaa ideoita nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristöasioihin.

Toimenpiteet

Koulukiertueet on suunnattu pääasiassa yläkouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Vierailut ovat kouluille maksuttomia. Koulut voivat myös hyödyntää kiertueiden materiaaleja opetuksessa. Luonto-Liitto järjestää, rahoituksen toteutuessa:

- Metsä-
- Itämeri-, ja
- Ilmastokiertueet, Ilmari-kiertue järjestetään yhteistyössä Maan ystävien, Nuorten Akatemian ja Dodon kanssa.
- Resurssien salliessa Luonto-Liiton Uudenmaan piiri järjestää keskustoimiston tuella pääkaupunkiseudun alakouluille suuntautuvan Kevättuuli-kiertueen.

Lisäksi Luonto-Liitto päivittää yhteistyössä Animalian kanssa kouluvierailuaineistoaan (luentoaineistoa sekä ”Ympäristönsuojelu ja eläinten oikeudet” -internetsivustoa) sekä uusii eläintuotannon eettisiä ja ekologisia kysymyksiä käsittelevän Puhtaampi pallo ilman muuta -kirjasen. Lisäksi järjestöt kouluttavat yhdessä kouluvierailijoita ja tiedottavat vierailumahdollisuudesta oppilaitoksille.

Arviointi

- Koulutuksiin osallistuvien lähettiläiden määrä
- Vierailuja tekevien lähettiläiden määrä alueittain
- Tavoitettujen luokkien ja ryhmien määrä
- Oppilaiden ja opettajien palautteita vierailuista

2.7 Ympäristökasvatuksen koulutus

Tavoitteet

Tavoitteena on lisätä koulutukseen osallistujien tietoa ympäristökasvatuksesta ja tutustuttaa ympäristökasvatuksen menetelmiin.

Tavoitteena on lisätä ammattikasvattajille järjestettävien koulutusten määriä, erityisesti koululaisten aamu- ja iltapäivän ohjaajille suunnattuja ympäristöetsiväohjaaja-koulutuksia lisätään.

Tavoitteena on myös saada Luonto-Liiton ympäristökasvatustoimintaan mukaan uusia kerhon- ja leirinohjaajia ja tarjota toiminnassa jo mukana oleville mahdollisuus kartuttaa ohjaajuuden taitoja.

Toimenpiteet

Järjestetään vuosittain koulutusta seuraavilla teemoilla
- leirinohjaaja- ja leirinjohtaja,
- Kerhonohjaaja
- Karpalo luonnonharrastusta lapsille -kurssi
- Luontoleikki -kurssi sekä
- Ympäristöetsivä ohjaaja koulutus

Koulutuksissa huomioidaan erityisesti ympäristökasvatuksen käytännön toteutus, kuitenkaan arvopohdintaa ja ympäristökasvatuksen teoriaan tutustumista unohtamatta.

Myös Luonto-Liiton tuottamien ympäristökasvatuksen materiaalien ja ohjelmien jalkautus on keskeinen tavoite koulutuksissa.

Luonto-Liitto painottaa toiminnassaan erityisesti vapaa-ajalla tapahtuvaa, epämuodollista ympäristökasvatusta. Siksi kerhojen- leirien ja erityisesti iltapäivätoiminnan ohjaajat ovat toiminnassa tärkeä kohderyhmä.

Ympäristökasvatukseen liittyvässä tiedotuksessa ja viestinnässä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että tieto Luonto-Liiton ympäristökasvatuksen koulutuksista tavoittaisi paremmin ammattikasvattajat, iltapäivätoiminnan ohjaajat keskeisenä kohderyhmänä.

Arviointi

- Kurssien ja koulutustilaisuuksien lukumäärä ja osallistujamäärät sekä teemat
- Koulutuksiin osallistujilta kerätty palaute
- Keskustoimiston, piirien ja toimintaryhmien järjestämien OK-opintokeskuksen kurssien ja koulutustilaisuuksien lukumäärä, osallistujamäärät ja teemat

 

3. Ympäristöpoliittinen toiminta

Tavoitteet

Luonto-Liitto tekee ympäristöpoliittista vaikuttamistyötä keskustoimistolla, toimintaryhmissä ja piireissä. Luonto-Liitto korostaa ympäristöasioiden kuuluvan kaikille, sekä kaikkien oikeutta ottaa kantaa ympäristökysymyksiin. Luonto-Liitto panostaa koko väestöön kohdistuvaan asennekasvatukseen ympäristöasioissa.

Nuorilla on Luonto-Liitossa mahdollisuus osallistua ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen, joka antaa valmiuksia muuhunkin yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Luonto-Liitto toimii alueellisen demokratian ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi. Eduskuntavaalien 2011 alla Luonto-Liitto pitää esillä ympäristöjärjestöjen yhteisiä hallitusohjelmatavoitteita erityisesti nuorten näkökulmasta.

Luonto-Liiton tavoitteena sekä ympäristöpoliittisessa että luonnonsuojelutoiminnassa on perinteisen kansalaisjärjestötoiminnan lisäksi vahvistaa asiantuntemusta ja Luonto-Liiton asiantuntijaroolia yhteiskunnassa.

Luonto-Liiton ympäristöpoliittisen toiminnan taustatavoitteena on saada yhteiskunta tunnustamaan luonnon itseisarvo itsestään selväksi lähtökohdaksi luonnonsuojelutyössä ja kaikessa päätöksenteossa. Luonto-Liitto puolustaa yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä perusvapauksia ja niiden hyödyntämisen tärkeyttä demokratian toteutumisen kannalta.

Toiminta


Ympäristöpoliittisella toiminnalla vaikutetaan päätöksentekoon jo alkuvaiheessa, antamalla lausuntoja, hakeutumalla ja osallistumalla erilaisiin toimikuntiin sekä järjestämällä koulutusta. Luonto-Liitto painottaa poliittisessa toiminnassaan uusien keskustelunavausten tekemistä sekä monipuolista toimintakeinojen käyttöä.

Luonto-Liitto tiedottaa ja ottaa kantaa ajankohtaisiin ympäristökysymyksiin. Luonto-Liiton toimijat käyvät puhumassa ja ovat esillä eri tilaisuuksissa, seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa.

Luonto-Liitto osallistuu nuorten Ympäristötoimintapäivien – Miljöaktionsdagarna (MAD) järjestämiseen yhdessä Natur och Miljön sekä muiden järjestöjen kanssa.

Luonto-Liitto jakaa huomionosoituksia myönteisille ja kielteisille ympäristöteoille esimerkiksi jakamalla ”Siilin piikki” -palkintoja ympäristön kannalta arveluttavista puheista tai teoista.

3.1 Metsätoiminta

Tavoitteet


Metsätoiminnalla edistetään metsien ja soiden sekä niiden lajiston suojelua. Pitkän aikavälin tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen.

Vuoden 2011 erityistavoitteena on saada niin valtio kuin metsäyhtiötkin suojelemaan enemmän arvokkaita metsäalueita. Tavoitteena on myös vaikuttaa suoluonnon tilan paranemiseen, etenkin metsäisten suotyyppien osalta. Kotimaassa keskitytään erityisesti yhteistyön lisäämiseen Luonto-Liiton piirien ja muiden toimintaryhmien kanssa. Kansainvälisellä tasolla pääpaino on puolestaan yhteistyössä pohjoismaisten ja venäläisten sisarjärjestöjen kanssa.

Vuoden 2011 tavoitteena on myös jatkaa ja kehittää metsäteemaista ympäristökasvatusta, saada mukaan uusia toimijoita sekä monipuolistaa viestintää ja metsäryhmän toimintamuotoja.

Toimenpiteet


Metsätoimintaa ohjaa metsäryhmä yhdessä metsäjaoston sekä puolipäiväisen metsävastaavan kanssa. Tärkeimmät yhteistyötahot ovat muut ympäristöjärjestöt Suomessa, muissa Pohjoismaissa sekä Venäjällä.

Valtion vastuuta metsien suojelusta nostetaan esiin vuonna 2010 alkaneen Case study -projektin kautta. Projektissa tuotetaan raportti, johon kootaan esimerkkejä suojelun ontumisesta valtion mailla sekä ratkaisuja tilanteen parantamiseksi, ja kampanjoinnissa hyödynnetään monenlaisia vaikuttamiskeinoja. Kainuun valtion maiden osalta vuoden aikana varaudutaan myös luonnonvarasuunnitelman tarkistukseen koostamalla vanhoja tietoja sekä tekemällä täydennyskartoituksia maastokaudella.

Kampanjointia tiedossa olevien metsäyhtiöiden omistamien arvometsien puolesta jatketaan jo muutaman vuoden ajan käynnissä olleessa yhtiömaaprojektissa. Suoluonnon tilan paranemiseen pyritään vaikuttamaan muun muassa rajaamalla ja julkaisemalla arvokkaat suoalueet Itä-Suomen luonnonvarasuunnitelman alueelta valtion mailta sekä tiedottamalla ja järjestämällä mielenosoituksia etenkin korpien ja rämeiden metsätalouskäytön ongelmallisuuteen liittyen.

Vuonna 2011 Suomen FSC (Forest Stewardship Council) -standardi astuu voimaan. Kampanjoidaan sen puolesta, että tahot, jotka ottavat standardin käyttöön, sisällyttävät metsäryhmän kampanjakohteet hakkuilta säästettävään osuuteen. Omia toimijoita koulutetaan standardin sisällöstä, ja FSC:n toteutumista seurataan aktiivisesti.

Kainuun täydennyskartoitusten lisäksi metsäkartoituksia tehdään myös muualla Suomessa. Uusien kartoittajien ja toimijoiden saamiseksi järjestetään kartoituskoulutusta. Mahdollisesti kartoitustaitoja opetetaan myös Luonto-Liiton toimintaryhmien yhteisellä nuorten leirillä sekä erillisellä kartoitusleirillä.

Ympäristökasvatuksen saralla keskeisintä on valtakunnallisen metsälähettiläskiertueen (ks. 2.6.1 Koulukiertueet) sekä metsäaiheisen kirjoituskilpailun järjestäminen. Metsälähettiläskiertueeseen sekä kirjoituskilpailuun haetaan ulkopuolista rahoitusta.

Viestinnässä keskitytään vuonna 2010 perustetun metsäblogin jalostamiseen sekä eri tiedotusmuotojen järkevään hyödyntämiseen. Sisäisen viestinnän helpottamiseksi paikkatietoarkisto kehitetään vuoden aikana käyttökuntoon. Uusia toimijoita ja nykyisiä passiivisia toimijoita pyritään saamaan mukaan hyödyntämällä aiempaa monipuolisempia toimintamuotoja. Apuna on vuoden 2010 lopulla koottu keinovalikoima.

Yhteistyötä maakuntien toimijoiden kanssa lisätään entisestään, mikä on eduksi sekä metsätoiminnalle että piireille ja niiden näkyvyydelle. Vähintään yksi kokous tai tapahtuma järjestetään piirien vieraana ja piirien toimijoiden osallistumista muun Suomen metsätapahtumiin tuetaan. Yhteistyötä tehdään aiempaa enemmän myös muiden toimintaryhmien kanssa.

Tiivistä yhteistyötä venäläisten ja pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa jatketaan rahoituksen sallimassa mittakaavassa. Tarkoituksena on saada metsäryhmään venäläinen EVS-vapaaehtoinen, aloittaa uusi Venäjä-hanke ulkoministeriön tuella (ks. 5.6.3 Kansainvälinen yhteistyö) sekä järjestää metsäkartoituksia muissa Pohjoismaissa.

Arviointi

- Uudet suojelupäätökset
- Tapahtumien (kokoukset, tempaukset, kurssit, jne.) lukumäärä, niiden osallistujamäärät sekä osallistujilta saatu palaute
- Lausuntojen, tiedotteiden ja muiden julkaisujen sekä tiedotusvälineissä julkaistujen juttujen lukumäärä ja näkyvyys
- Metsäryhmän verkkosivujen sekä metsäblogin kävijämäärät sekä niistä saatu palaute
- Metsätoimijoiden lukumäärä ja jaksaminen

3.2 Suurpetotoiminta

Tavoitteet


Luonto-Liiton susiryhmä on suurpetojen, lähinnä suden suojeluun keskittynyt toimintaryhmä, joka ottaa aktiivisesti kantaa Suomen suurpetopolitiikkaan. Susiryhmän toiminnan tavoitteena on edistää suden elinvoimaisen kannan syntymistä Suomeen, edesauttaa naapurimaiden alueilla elävien susipopulaatioiden mahdollista levittäytymistä Suomeen ja Suomen kautta muihin maihin, sekä vähentää suteen liittyviä ennakkoluuloja ja etsiä ratkaisuja ristiriitoihin. Tavoitteena on saada susien ja muiden eläinten salametsästys loppumaan Suomesta sekä saada kansalaisjärjestönäkemys vahvemmaksi osaksi valtiohallinnon päätöksentekoa.

Osin susiryhmän tiedotustoiminnan ja Salakaadot seis -kampanjan ansiosta Suomessa ollaan herätty salametsästyksen merkitykseen susikannalle. Vuoden 2011 tavoitteenamme on olla aktiivisesti luomassa ja vaatimassa keinoja salametsästykseen puuttumiseksi ja sen poiskitkemiseksi.

Toimenpiteet

Susiryhmä ottaa aktiivisesti osaa petopoliittiseen keskusteluun, osallistuu yleisötapahtumiin ja antaa lausuntoja valtiohallinnon suurpetopolitiikkaan. Susiryhmän toiminnan painopisteenä on edelleen
kampanjointi salametsästystä vastaan. Susiryhmän toimintaa ohjaa liittohallituksen nimeämä suurpetojaosto. Susiryhmä kokoontuu eri paikkakunnilla ja julkaisee Suden Aika -lehteä.

Yhteistyötä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa jatketaan ja edistetään edelleen. Lisäksi järjestetään sidosryhmätapaamisia ja vaikutustyötä valtionhallintoon ja EU-tasolle kehitetään.

Järjestetään yhteistyössä muiden toimintaryhmien ja piirien kanssa susiteemainen nuorisoleiri. Yhteistyötä toimintaryhmien ja piirien kanssa kehitetään.

Yhteistyökumppaneita etsitään yrityssektorilta. Yhteistyötä sopivien yritysyhteistyötahojen kanssa jatketaan.

Julkaistaan Susiblogi, jonka kirjoittajiksi kutsutaan eri alojen vaikuttajia.

Rahoituksen järjestyessä susiryhmän kouluttamat petolähettiläät vierailevat yläkouluissa ja lukioissa pitämässä peto-teemaisia oppitunteja. Rahoituksen järjestyessä järjestetään susiseminaari
ulkomaisilla puhujilla.

Arviointi

- Laadullista arviointia susijaoston tapaamisissa
- Susiryhmän toiminnan näkyminen tiedotusvälineissä
- Piirien osallistumisaktiivisuus susitoiminnassa
- Susiblogin aktiivisten kirjoittajien määrä - sisältö päivittyy viikoittain uudella kirjoituksella

3.3 Itämeri- ja vesistötoiminta

3.3.1 Itämeritoiminta Suomessa


Luonto-Liitto ottaa kantaa Itämeren ja vesistöjen tilaan ja tilan parantamiseen vaikuttamalla sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon että kansalaisten toimintamahdollisuuksiin. Tavoitteena on sisä- ja rannikkovesien rehevöittävän kuormituksen vähentäminen, lisääntyvän meriliikenteen riskien vähentäminen sekä Itämeren herkän luonnon säilyttäminen elinvoimaisena ja monimuotoisena.  

Itämeri-toiminta keskittyy tiedotukseen, kannanottoihin, ympäristökasvatukseen ja koulutukseen. Suomenlahti-teemainen kansainvälinen Viro-Venäjä-Suomi -nuorisotoiminta jatkuu, ja tässä toiminnassa neljällä kielellä oleva Itämeri-lähettiläsmateriaali on keskeisessä osassa.

Tavoitteet

Tavoitteena on yläkoulu-, lukio- ja ammattikouluille järjestettävän Itämeri-koulukiertueen pitkän aikavälin rahoituksen vakiinnuttaminen tasolle 150 vierailua lukukaudessa, kiertueen levittäminen Viroon, Ruotsiin sekä Venäjän kiertueen vakiinnuttaminen. Lisäksi pyritään alakouluikäisille sopivan materiaalin käytön laajentamiseen leireille ja kerhoihin.

Uusien vapaaehtoisten rekrytointiin, koulutukseen ja ohjaukseen tavoitellaan aktiivisten vapaaehtoisten määrän kaksinkertaistamista sekä vakituista paikallistoimintaa kahdessa rannikkokaupungissa yhteistyössä Luonto-Liiton piirien kanssa.

Toimenpiteet

Itämeri-ryhmä panostaa lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen ja ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen sekä omien elämäntapavalintojen että yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta.  

Itämeri-koulukiertue järjestetään ja koulutetaan lähettiläitä kiertueen laajuudesta riippuen ainakin kahdella paikkakunnalla lukukauden alussa. Lähettiläille järjestetään tapaamisia ja tarjotaan vierailuja esimerkiksi jätevedenpuhdistamoille sekä mahdollisuuksia tulla mukaan muuhun toimintaan.

Jos rahoitusta saadaan, tuetaan venäläistä Friends of the Balticia jatkamaan kouluvierailuja sekä laajennetaan Itämeri-leiri- ja koulukiertueyhteistyötä yhdessä virolaisten ja mahdollisesti ruotsalaisten kanssa.

Maatalouden uuteen ympäristötukeen ja muihin ajankohtaisiin Itämereen kytköksissä oleviin asioihin vaikutetaan ja viestitään etenkin ennen eduskuntavaaleja. Uusia vapaaehtoisia rekrytoidaan Itämeri-ryhmään vapaaehtoisprojektien kautta ja vetäjille järjestetään vapaaehtoistoiminnan ohjaamis- ja muuta koulutusta.

Rahoituksen ja voimavarojen mukaan järjestetään merenpohjan inventointi-viikonloppu, tiedotustilaisuus Itämeren suojelusta ja Itämeri-teemainen Nuorten Luonnon teemanumero. Vapaaehtoisvoimavarojen salliessa laajennetaan nuorisotoimintaa esimerkiksi järjestämällä enemmän suosittuja Itämeri-roolisimulaatioita.

Arviointi

- Kouluvierailujen, koulutettujen lähettiläiden sekä tavoitettujen oppilaiden määrät Suomessa, mahdollisesti myös Venäjällä, Ruotsissa ja Virossa
- Pysyvän rahoituksen saaminen
- Toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten lukumäärä
- Näkyvyys tiedotusvälineissä

3.3.2 Itämeritoiminta kansainvälisesti

Tavoitteet


Kansainvälisen Itämeri-toiminnan tavoitteena on vakiinnuttaa Itämeri-koulukiertueen ja kesäkurssin avulla osallistavan ja luonnonläheisen ympäristökasvatuksen toimintatapa venäläisiin ja virolaisiin nuorten ympäristöjärjestöihin sekä vahvistaa paikallisten nuorten tahtoa ja kykyä vaikuttaa Itämeren tilaan.

Toimenpiteet

Jos rahoitusta Pohjoismaiden ministerineuvostolta saadaan, tuemme venäläistä Friends of the Balticia järjestö- ja teemakoulutuksin sekä laajennamme Itämeri-kesäkurssi- ja koulukiertueyhteistyötä yhdessä virolaisten ja mahdollisesti ruotsalaisten kanssa.

Arviointi

Projektin onnistumista kuvaavat määrälliset mittarit:
- Koulutettujen lähettiläiden määrä: 30 Virossa, 30 Venäjällä
- Mukana on 20 koulua
- Yhteensä tavoitettu 600 oppilasta Virossa ja 600 Venäjällä
- Vapaaehtoisten ja lähettiläiden työtunnit

Laadulliset mittarit:
- Lähettiläiden sitoutuneisuus toimintaan
- Muiden lähettiläiden ja järjestöjen sitoutuneisuus ja vapaaehtoisten määrä
- Palaute oppilailta, opettajilta ja järjestöiltä

3.4 Kulutuskriittinen toiminta   
 
Tavoitteet

 
Kulutuskriittisen toiminnan tavoitteena on herättää yksityiset kansalaiset miettimään kuluttavan elämäntavan mielekkyyttä ja käynnistää julkista keskustelua aiheesta. Luonto-Liitto kyseenalaistaa kulutuksen kasvattamisen kansallisena tavoitteena. Luonto-Liitto korostaa jätteiden synnyn ennaltaehkäisyn merkitystä sekä ihmisten valintojen vaikuttavuutta.  
 
Kulutuskriittinen toiminta keskittyy Kulutus.fi -sivustolle ja verkkoviestinnän
hyödyntämiseen. Sivustolla julkaistaan kuluttamista käsitteleviä kirjoituksia sekä tarjotaan kävijöille testejä ja muita omakohtaisen pohdinnan välineitä.

Kulutus.fi on kaikkien Luonto-Liiton toimialojen käytössä soveltuvilta osin. Kulutuskriittistä informaatiota kohdistetaan entistä enemmän nuorille ja toimintaan halutaan houkutella mukaan sellaisiakin ihmisiä, joille kulutuskritiikki ja ympäristöasiat eivät ole ennestään tuttuja. Kulutus.fi:n toiminnasta vastaa päätoimittaja ja vapaaehtoinen toimituskunta.  
 
Toimenpiteet
 
Kirjoittajille järjestetään tapaaminen, jossa ideoidaan yhdessä Kulutus.fi -sivuston kehittämistä ja tekstien aiheita. Tutkitaan mahdollisuuksia hyödyntää sivustoa entistä enemmän erilaisissa projekteissa tuotettujen tekstien julkaisukanavana.
 
Kulutus.fi -sivustoa markkinoidaan tapahtumissa ja mahdollisesti järjestetään myös omia tempauksia sivuston mainostamiseksi. Uusia kirjoittajia rekrytoidaan toimituskuntaan.
 
Edelleen kehitetään tapoja, joilla Luonto-Liitossa perinteeksi muodostuneet jokavuotiset kulutuskriittiset tapahtumat Älä osta mitään -päivä ja Nuukuusviikko linkittyvät Kulutus.fi -sivustoon. Lisäksi Luonto-Liitto osallistuu aktiivisesti Suomen degrowth-verkoston toimintaan, jossa pohditaan talouskasvun vaihtoehtoja.
 
Yhteistyötä tehdään Reilun kaupan puolesta ry:n kanssa liittyen Puhtaat vaatteet -kampanjaan sekä Maan ystävien suunnitteilla olevan kulutuskriittisen kampanjan merkeissä.
 
Arviointi
 
- Kulutus.fi -sivuston näyttökerrat (noin 3 500 näyttökertaa kuussa)
- Sivuston tekemiseen osallistuvien aktiivisten kirjoittajien määrä (vähintään 10
aktiivista kirjoittajaa)
- Sisältö päivittyy viikoittain uudella kirjoituksella

3.5 Ilmasto-, energia- ja liikennetoiminta

Tavoitteet


Luonto-Liiton ilmasto-, energia- ja liikennetoiminnan tavoitteena on ilmastotiedon tason nostaminen ja omien valintojen ilmastovaikutusten esiintuominen. Tavoitteena on saada Suomeen ilmastolaki vuosittaisista päästövähennyksistä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on hiilineutraali Suomi.

Liikennetoiminnan tavoitteena on edistää kevyttä ja julkista liikennettä sekä vähentää autoilua esimerkiksi autottomien alueiden ja ruuhkamaksujen avulla. Lisäksi tavoitteena on ydinvoiman lisärakentamisen estäminen ja sen käytöstä luopuminen sekä uraanin tuotannon ja etsinnän kieltäminen Suomessa.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto toimii ilmasto-, energia- ja liikennekysymyksissä yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Luonto-Liitto osallistuu ilmastolakia ajavaan Polttava kysymys -kampanjaan sekä ottaa osaa kansalaisjärjestöjen ilmastosivujen (ilmasto.org) ylläpitoon ja kehittämiseen.

Luonto-Liitto on mukana Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa estämässä lisäydinvoiman rakentamista sekä toimii uraanin tuotannon ja etsinnän kieltämiseksi Suomessa. Yhdessä muiden järjestöjen kanssa vaikutetaan tulevaan hallitusohjelmaan kestävien liikenne- ja energiaratkaisujen edistämiseksi, esimerkiksi pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujen käyttöönottamiseksi. Luonto-Liitto osallistuu myös Valitse vege -kampanjaan, jossa kannustetaan kouluja siirtymään kasvisruokaan.

Luonto-Liitto on yhdessä Nuorten Akatemian, Maan ystävien ja Dodon kanssa mukana ilmastolähettiläitä kouluihin tarjoavassa Ilmari-koulukiertuehankkeessa sekä osallistuu hankkeen ohjausryhmän toimintaan ja viestintään.

Luonto-Liitto tukee piirejä osallistumisessa paikallisiin liikenne-, ilmasto- ja energiastrategia- tai toimenpidehankkeisiin toiminta-alueillaan järjestämällä pienimuotoista koulutusta sekä toimii turpeen energiakäyttöä vastaan kaavoitus- ja ympäristölupaprosesseihin vaikuttamalla.

Arviointi

- Ilmasto-, energia- ja liikennetoiminnan näkyminen Luonto-Liiton omassa viestinnässä (esim. Nuorten Luonto, kulutus.fi)
- Piirien osallistumisaktiivisuus paikallisiin ilmastonmuutoksen torjunnan, energian säästön tms. strategioiden laadintaan ja valtakunnallisiin kampanjoihin
 
3.6 Kehitysyhteistyö ja reilu kauppa

Tavoitteet


Luonto-Liitto tiedottaa ympäristövaikutuksista kehitysmaissa. Lisäksi omassa toiminnassa pienennetään kuilua ympäristö- ja kehitysmaaliikkeen välillä.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto jatkaa yhteistyötä FinnWatchin, Reilun kaupan puolesta ry:n, Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen ja Kehys ry:n kanssa.

Luonto-Liitto on lisäksi jäsenenä Reilun kaupan edistämisyhdistyksessä ja kehitysmaiden ympäristörahasto Siemenpuu-säätiössä sekä omistajana A-Star Oy:ssa.

Arviointi

- Laadullinen arviointi sekä mahdolliset uudet kampanjat ja toimintamuodot.

 

4. Luonnonharrastus

Tavoitteet

Luonnonharrastustoiminnan vuoden 2011 erityinen tavoitteena on luonnontuntemuksen edistäminen sekä Pihka- ja Karpalo-merkkien sisältöjen aktiivisempi käyttäminen kerhoissa, leireillä ja retkillä.

Toiminta

Luonto-Liiton eri toimintaryhmät, piirit ja aluejärjestöt järjestävät pääosan Luonto-Liiton luonnonharrastustoiminnasta esimerkiksi leireillä ja retkillä. Keskustoimisto auttaa piirejä ja toimintaryhmiä tuottamalla materiaaleja, kouluttamalla ohjaajia sekä tiedottamalla tapahtumista.

Valtakunnallisella tasolla luonnonharrastustoimintaa ohjaa Luonto-Liiton luonnonharrastusjaosto. Jaoston vastuulla on erityisesti Kevätseurannan (4.1) ja Pihka-merkin (4.3) kehittäminen. Muuhun toimintaan kuuluvat lapsille suunnatut Kevättuuli-kevätseuranta ja Karpalo-luonnonharrastusmerkki. Luonto-Liitto järjestää myös luonnonharrastusta tukevaa koulutusta.

Luonnonharrastusjaoston jäsen edustaa Luonto-Liittoa kansalaisjärjestöjen ulkoilun edistämisen yhteistyöverkostossa, Ulkoilufoorumissa.

4.1 Kevätseuranta

Tavoitteet


Kevätseuranta on jatkunut yhtäjaksoisena vuodesta 1961 lähtien ja tavoitteena on jatkaa sitä edelleen perinteisenä ja näkyvänä osana Luonto-Liiton valtakunnallista luonnonharrastustoimintaa. Kevätseurannassa tavoitteena on tarkkailla kevään edistymistä noin 40 eläin- ja kasvilajin avulla, joiden ilmestymistä ja runsastumista seurataan ensihavaintoina sekä seitsemänä kevätseurantaviikonloppuna.

Vuoden 2011 Kevätseurannan erityisteemana on metsä. Teemalla tuetaan YK:n metsien teemavuotta sekä siihen liittyvää kampanjointia. Tavoitteena on levittää tietoa Suomen ja maailman metsien tilasta ja kerätä havaintoja erityisesti metsälajeista, mahdollisesti muutamista helposti tunnettavista indikaattorilajeista.

Toimenpiteet

Kevätseurannan toteuttamisessa jatketaan yhteistyötä Luonnontieteellisen keskusmuseon, Yleisradion (YLE) Aamu-tv:n, Natur och Miljön (NoM) sekä Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) ja sen Ikkuna Suomen Luontoon -sivuston (ISL) kanssa. Kampanjaa varten palkataan Kevätseuranta-vastaava huolehtimaan kampanjan tiedottamisesta ja materiaaleista.

Kevätseurannan nettisivusto päivitetään ja pidetään huolta sen ylläpidosta. Paperinen Kevätseuranta-lomake julkaistaan ja jaetaan jäsenille Nuorten Luonto -lehden välissä. Lomakkeen voi myös tulostaa nettisivuilta tai tilata Luonto-Liiton keskustoimistolta. NoM julkaisee Kevätseuranta-lomakkeen ruotsinkielisenä jäsenlehdessään.

Luonnontieteellinen keskusmuseo ylläpitää Kevätseurannan nettilomaketta Hatikka-järjestelmässään ja saa myös muuta kautta tulleet havainnot käyttöönsä. YLE:n Aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevätseurantaviikonloppujen jälkeisillä viikoilla kevään etenemisestä havaintojen perusteella. YLE palkkaa tätä varten Kevätseuranta-toimittajan ja ylläpitää myös tekstiviestipalvelua havaintoja varten. ISL ylläpitää galleriaa Kevätseuranta-aiheisia valokuvia varten.

Luonto-Liiton keskustoimisto ja kevätseurantavastaava tarjoavat Kevätseuranta-aiheisia tiedotteita ja artikkeleita lehdille julkaistavaksi sekä auttaa piirejä ja aluejärjestöjä Kevätseuranta-retkien ja -iltojen järjestämisessä. Mahdollisuuksien mukaan keskustoimisto järjestää erityisesti toimittajille suunnatun Kevätseuranta-retken. Kevätseurantaa tarjotaan koulujen opetusmateriaaliksi esimerkiksi Educa-messujen kautta.

Arviointi

- Osallistujien ja palautettujen havaintojen lukumäärä
- Tiedotteiden läpimeno ja muu medianäkyvyys
- Kävijämäärät Kevätseurannan verkkosivuilla

4.2 Kevättuuli

Tavoitteet


Tavoitteena on innostaa lapsia perheineen sekä esi- ja alakoululuokkia seuraamaan kevään tuloa ja retkeilemään luonnossa.

Toimenpiteet

Kevättuuli on lapsille tarkoitettu kevätseuranta. Kevättuulessa tarkkaillaan kevään etenemistä 12 tutun lajin avulla. Kevättuuli soveltuu perheiden lisäksi hyvin luontokerhojen sekä esikoulu- ja alakoululuokkien kevätretkien materiaaliksi.

Luonto-Liitto julkaisee Kevättuuli-lomakkeen, joka postitetaan Siepon välissä. Lisäksi lomakkeen voi tulostaa verkosta tai tilata Luonto-Liiton keskustoimistolta. Opettajille Kevättuulta esitellään ja jaetaan erityisesti Educa-messuilla. Luonto-Liitto tukee piirejä ja aluejärjestöjä lapsille suunnattujen Kevättuuli-retkien järjestämisessä. Lisäksi kouluille tarjotaan Kevättuuli-julistetta, johon luokka voi kerätä yhteiset havaintonsa useamman vuoden ajan ja vähentää näin paperilomakkeiden kulutusta.

Kevättuulen koulukiertueprojektia jatketaan yhdessä Luonto-Liiton Uudenmaan piirin kanssa rahoituksen varmistuessa. Kevättuuli-tunnilla lapset tutustuvat Kevättuulen lajeihin ja tekevät havaintoja luontoretkellä.

Arviointi

- Painetun Kevättuuli-lomakkeen menekki
- Kevättuulilomakkeiden palautukset
- Painetun Kevättuuli-lomakkeen ja -julisteen menekki

4.3 Harrastusmerkit

4.3.1 Lasten luonnonharrastusmerkki Karpalo


Tavoitteet

Karpalo-luonnonharrastusmerkin tavoitteena on innostaa ja tukea lasten luonnonharrastusta ja tarjota myönteisiä elämyksiä luonnossa.
 
Toimenpiteet

Karpalo-merkki on suunnattu pääasiassa 6–10-vuotiaiden lasten ohjatuille ryhmille ja sopii suoritettavaksi esimerkiksi luontokerhossa tai esikouluryhmässä. Karpalo sisältää ohjaajan oppaan, luontopolun, Karpalo-kangasmerkin ja kunniakirjan. Oppaan avulla merkin suorittajat saavat perustiedot ja taidot luonnon havainnoinnista, luonnosta liikkumisesta ja eri lajiryhmien ominaisuuksista.

Arviointi

- Karpalo-merkkiä suorittavien ryhmien ja osallistuvien lasten lukumäärä
- Karpalomerkin suorittaneiden lasten määrä
- Karpalo-oppaan menekki

4.3.2 Nuorten luonnonharrastusmerkki Pihka

Tavoitteet


Pihka-luonnonharrastusmerkin tavoitteena on innostaa ja tukea nuorten luonnonharrastusta. Harrastusmerkin tehtävien tavoitteena on kannustaa nuoria pitkäjänteiseen luonnonharrastukseen sekä opettaa perustietoja Suomen eliöistä, elinympäristöistä, luonnonilmiöistä ja luontoystävällisestä retkeilystä.

Toimenpiteet

Pihka-merkki on suunnattu yli 13-vuotiaille nuorille. Merkkisuorituksen muodostavat tehtävät ja ohjeet ovat löydettävissä Pihkan verkkosivustolta, joten merkki on mahdollista tehdä itsenäisesti tai pienessä ryhmässä.

Vuonna 2011 keskitytään erityisesti Pihka-merkin markkinointiin sekä kehittämään keinoja, joilla piirit voivat hyödyntää Pihkaa toiminnassaan. Lisäksi toteutetaan Pihkan jatkohanke, jonka tavoitteena on muokata Pihkan sisällöstä soveltava lukiokurssi.

Pihkan markkinointia laajennetaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi nuorten lehtiin ja verkkosivuille. Pihkaa pidetään esillä myös omissa kanavissa, kuten Nuorten Luonto -lehdessä. Pihkan verkkosivuja päivitetään mm. uusilla tehtävillä ja Pihkan blogissa esitellään ajankohtaisia tehtäviä.

Luonto-Liitto sekä sen piirit, aluejärjestöt ja toimintaryhmät tarjoavat apua tehtävien suorittamiseen esimerkiksi järjestämällä retkiä ja koulutusta rahoituksen salliessa sekä lainaamalla harrastusvälineitä.

Arviointi

- Pihka-merkin suorittajien määrä
- Pihka-merkin medianäkyvyys
- Nettisivujen kävijämäärä ja niiden kautta saatu sekä muu palaute

4.4 Koulutus ja muu toiminta

Tavoitteet

Luonto-Liiton piirit, aluejärjestöt ja toimintaryhmät järjestävät luonnonharrastusta ja kansalaisaktiivisuutta tukevaa koulutusta: kursseja, teemailtoja ja retkiä. Nuorille tarjotaan esimerkiksi retkeilykursseja, jotka antavat perustiedot ja -taidot vastuulliseen luonnossa liikkumiseen. Tavoitteena on edistää Luonto-Liiton luonnonharrastustoiminnan yleisiä tavoitteita ja saada uusia nuoria mukaan toimintaan. Luonto-Liiton koulutustoiminnalla kannustetaan myös aktiiviseen kansalaisuuteen.

Piireissä koulutusta järjestetään myös monista muista teemoista kuten leiriohjaaja- ja johtajakoulutuksia, luontokerhonohjaajakoulutukisia sekä erilaisia teemakoulutuksia kasviskokkauksesta kädentaitoihin.

Luontovalokuvakilpailun tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille oma matalan kynnyksen kilpailu, joka innostaa liikkumaan luonnossa ja havainnoimaan ympäristöä. Tavoitteena on myös vakiinnuttaa kuvakilpailu osaksi Luonto-Liiton perinteitä ja näin monipuolistaa luonnonharrastustoiminnan tarjontaa.

Toimenpiteet

Lasten luonnonharrastusmerkki Karpalon sisällöstä ja sen käytöstä järjestetään luontokerhojen ja muiden lapsiryhmien ohjaajille vuoden aikana useita koulutuksia eri puolilla maata. Myös nuorten Pihka-merkin ympärille kehitetään edelleen koulutustoimintaa piirien käyttöön. Piirien paikallista retkitoimintaa tuetaan kokoamalla ohjeistus ja ideapankki luontoretkien järjestämiseen. Tavoitteena on laajentaa luonnonharrastustoimintaa ja markkinoida luonnonharrastusmerkkejä. Vuosina 2008 ja 2009 toteutettu luontovalokuvakilpailu järjestetään kolmannen kerran.

Arviointi

- Koulutuksien ja niihin osallistuneiden määrä
- Luontoretkien ideapankin käyttöaktiivisuus
- Valokuvakilpailun osallistujien määrä

 

5. Järjestötoiminta    


Tavoitteet

Luonto-Liitossa toimii laaja vapaaehtoisten nuorten toimijoiden joukko. Toiminnan tavoitteena on nuorten sitoutuminen järjestön toimintaan. Lisäksi tavoitteena on jakaa opittuja tietoja ja taitoja järjestön sisällä muille nuorille toimijoille piiri- ja aluejärjestöissä sekä toimintaryhmissä.

Toiminta

Luonto-Liitto tukee jäsentensä aktiivisuutta ohjaamalla jäseniä mukaan piirien, aluejärjestöjen ja toimintaryhmien toimintaan. Luonto-Liitto järjestää aktiivien tapaamisia ja työntekijät ja luottamushenkilöt vierailevat tarvittaessa piireissä. Jäsenille tiedotetaan ajankohtaisista asioista internetsivuilla, jäsenlehtien ja sähköpostilistojen kautta sekä kuukausittain ilmestyvässä sähköisessä aktivistipostissa. Ihmisiä houkutellaan mukaan Luonto-Liiton toimintaan ns. matalan kynnyksen toimintamuotojen avulla.

5.1 Piirit             

Tavoitteet


Luonto-Liiton toiminta-alueena on koko Suomi. Luonto-Liitossa on kahdeksan piiriä ja tavoitteena on tarjota toimintamahdollisuuksia luonnon- ja ympäristönsuojelukysymyksistä kiinnostuneille nuorille.

Toimenpiteet

Piiritoiminnan kautta Luonto-Liitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö. Piirit järjestävät tapaamisia, tempauksia ja koulutusta sekä lasten- ja nuortenleirejä. Lisäksi piirien alueella toimii lasten luontokerhoja ja muutamia nuortenryhmiä.

Piirien toimintaa tukee määräaikainen piirivastaava. Piireihin tehdään vierailuja ja piirien välistä yhteistyötä edistetään. Aktivistipäivä on vuosittainen piirejä ja toimintaryhmiä yhdistävä innostava tapahtuma. Kerran vuodessa järjestetään myös piirien puheenjohtajatapaaminen.

Piirien toimintaa tuetaan muun muassa hakemalla piirien järjestämille koulutuksille ja retkille taloudellista tukea Opintotoiminnan keskusliiton kautta. Piirien toimijoiden suuntaan ollaan aktiivisesti yhteydessä. Piiritoiminnan tukena on myös järjestön sisäinen tietopankki, intranet. Piirit voivat hakea Luonto-Liitolta myös erillistä toimintarahaa mikäli rahoitus järjestyy.

Arviointi

- Kursseille ja koulutuksiin osallistuneiden määrä ja saatu palaute
- Palautekeskustelut piirien ja aluejärjestöjen toimijoille vuosittain järjestettävien aktivistipäivien yhteydessä
- Piiritoiminnan arviointi piirien puheenjohtajatapaamisen yhteydessä

5.2 Järjestökoulutus   

Tavoitteet


Luonto-Liitto järjestää monipuolista koulutustoimintaa jäsenille ja muille luonto- ja ympäristökysymyksistä kiinnostuneille. Järjestötoiminnan koulutukset tukevat järjestöhallinnon taitoja ja vahvistavat yhteisöllisyyttä.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto järjestää koulutukselliset aktivistipäivät järjestön kaikille toimijoille. Aktivistipäivillä piiritoimijat tapaavat toisiaan ja jakavat tietoa, taitoa ja innostusta muille toimijoille. Piiritoimijoiden järjestötoiminnan osaamista vahvistetaan talous- ja hallintokoulutuksilla. Lisäksi piireille järjestetään piiripuheenjohtajatapaaminen.

Järjestökoulutusta lisätään edelleen piirivastaavan ja järjestöpäällikön voimin.

Arviointi

- Koulutuksissa kerätty palaute
- Koulutuksiin osallistujien määrä

5.3 Jäsenhankinta ja -huolto

Tavoitteet


Tavoitteena on saada toiminnassa jo mukana olevat henkilöt maksamaan jäsenmaksunsa ja sitoutumaan toimintaan sekä uudet Luonto-Liiton toimintaan osallistuvat henkilöt liittymään jäseniksi. Uusien jäsenten hankinta on määrätietoista. Luonto-Liiton jäsenyyttä markkinoidaan kannanottona ympäristön puolesta. Vuoden aikana kehitetään jäsenpalveluita.

Toimenpiteet

Järjestetään aktiivista ja eri ikäryhmät helposti tavoittavaa toimintaa, joka on jäseniä houkuttelevaa. Lisäksi panostetaan jäsenlehtiin.

Jäsen on vakuutettu liiton tapahtumissa ja saa alennusta Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton tapahtumien osallistumismaksuista sekä muun muassa Retkiaitan ja Luontokaupan tuotteista. Vuoden aikana kartoitetaan uusia jäsenetuja ja markkinoidaan nykyisiä.

Luonto-Liitossa on käytössä kolmen tasoisia ansiomerkkejä: pronssisia, hopeisia ja kultaisia. Hallitus päättää ansiomerkkien myöntämisestä kriteerien perusteella sille tehtyjen ehdotusten pohjalta. Myönnetyt merkit jaetaan seuraavan vuoden aktivistipäivillä. Ansiomerkeillä kiitetään aktiivisia toimijoita heidän arvokkaasta työstään.

Kartoitetaan jäsenistön aktiivisuutta, toiveita ja kehitysideoita erilaisten tapahtumien, kuten Aktivisti-päivien yhteydessä.

Arviointi

- Jäsenmäärätutkimus vuoden lopussa
- Myönnettyjen ansiomerkkien määrä
- Uusien, tapahtumissa rekrytoitujen jäsenien, lehdentilaajien yms. määrät

5.4 Viestintä

Tavoitteet


Perustoiminnan tiedotuksen tavoitteena on tukea ja edistää Luonto-Liiton toiminnan päämääriä. Tavoitteena on kohdistaa tiedotusta yhä enemmän tärkeimmille sidosryhmille, joita ovat lapset ja nuoret vanhempineen sekä ammattikasvattajat. Samalla vahvistetaan Luonto-Liiton näkyvyyttä ympäristökasvattajana.

Luonto-Liitto tiedottaa toiminnastaan ulospäin suunnitelmallisesti ja aktiivisesti. Yhtenäinen linja näkyy myös ulkoasussa, jonka suhteen noudatetaan yhteisiä ulkoasuohjeita.

Luonto-Liiton markkinointiviestintää kehitetään erilaisten verkkokampanjoiden avulla. Järjestön eri julkaisuja ja medioita integroidaan paremmin toisiinsa ja hyödynnetään järjestölehtiä muussa viestinnässä.

Liittohallituksen, keskustoimiston, piirien ja toimintaryhmien välistä sisäistä viestintää parannetaan. Tavoitteena on erityisesti lisätä yhteistyötä eri toiminnanalojen kesken.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto tiedottaa harkitusti. Tiedotteiden tekijöitä kehotetaan tutustumaan jo laadittuun ohjeistukseen. Perinteisen tiedottamisen ohella Luonto-Liitto tarjoaa tiedotusvälineille juttuideoita suorien kontaktien ja verkossa herätettävän keskustelun kautta. Lisäksi aktiiviset luontoliittolaiset kirjoittavat muun muassa blogi- ja mielipidekirjoituksia. Kampanjoille etsitään sopivia mediakumppaneita.

Luonto-Liitto on mukana erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi Educa-messuilla, Maailma kylässä -tapahtumassa ja Autottoman päivän tapahtumissa. Messuille ja tapahtumiin lähdetään suunnitellusti yhtenäistäen ulkoasua ja messuilla välitettävää viestiä. Luonto-Liiton kampanjoiden näkyvyyttä messuilla lisätään.

Järjestön näkyvyyttä ja vuorovaikutusta internetissä ja erityisesti nuorten suosimissa sosiaalisissa medioissa lisätään entisestään. Kouluihin kohdennettua tiedotusta kehitetään ja lisätään. Luonto-Liiton järjestämistä koulutuksista tiedotetaan tehostetusti kohderyhmille, muun muassa ympäristöalan opiskelijoille.

Facebookissa ja internetissä toteutetaan markkinointikampanjat, joissa Luonto-Liiton toimintaa tuodaan esiin. Kampanjoilla tavoitellaan uusia jäseniä, tukijoita ja tunnettuutta.

Luonto-Liiton ja piirien nettisivujen kehittämistä jatketaan. Luonto-Liiton pääsivujen rakennetta selkiytetään ja sivuston julkaisujärjestelmän uusiminen aloitetaan. Luonto-Liiton tuottamaa materiaalia, esimerkiksi järjestölehtiä tai verkossa julkaistuja artikkeleita, hyödynnetään monipuolisesti järjestön medioissa. Luonto-Liiton näkyvyyttä keskeisillä kampanja- ja toimintaryhmien sivustoilla parannetaan.

Luonto-Liiton intranetin käyttö vakiinnutetaan. Uusien jäsenten mukaantuloa helpotetaan tiedottamalla tapahtumista Luonto-Liiton nettisivujen tapahtumakalenterissa, jäsenlehdissä ja sosiaalisissa medioissa. Toimintaryhmille perustetaan blogeja, jotka näkyvät myös järjestön pääsivuilla. Lisäksi eri toimintaryhmien ja piirien välistä yhteistyötä tuetaan jäsenlehtien, Facebookin ja tapaamisten avulla.

Arviointi

- Laadullinen arviointi
- Palaute piireiltä ja toimijoilta
- Medianäkyvyyden laatu ja määrä
- Yhteistyökumppaneiden määrä
- Kävijämäärien seuraaminen eri sivustoilla ja sosiaalisissa medioissa
- Tapahtumien lukumäärä, osallistujamäärä
- Järjestäjien kokemukset

5.5 Yhteistyö

5.5.1 Yhteistyö Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa

Tavoitteet


Luonto-Liitto on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa (SLL) ja toimii sen itsenäisenä nuorisojärjestönä, joka rinnastetaan SLL:n piireihin. Yhdessä Luonnonsuojeluliiton kanssa Luonto-Liitto vastaa siitä, että luonnonsuojeluliikkeellä on tarjota tietoa, elämyksiä ja toimintaa kaikille ikäryhmille maantieteellisesti mahdollisimman kattavalla alueella. Strategisen tason yhteistyötä tiivistetään.

Toimenpiteet

Luonto-Liiton ja SLL:n edustajat tapaavat säännöllisesti, ja yhteistä opiskelijajäsenyyttä markkinoidaan. Lisäksi SLL:n valtuustossa ja valiokunnissa toimii Luonto-Liiton edustajia.

SLL tukee ympäristökasvatustoimintaa, jota Luonto-Liiton piirit järjestävät yhdessä SLL:n piirien tai yhdistysten kanssa antamalla projektitukea esimerkiksi Vainupäivien ja perheleirien järjestämiseen. Luonto-Liitto ja SLL järjestävät noin kymmenkunta perheluontokerhoa eri puolilla Suomea.

Yhteistyötä SLL:n kanssa tehdään useissa eri ympäristö- ja luonnonsuojelukysymyksissä, kuten ympäristökasvatuksen ja metsiensuojelun edistämisessä sekä ilmasto- ja energiatoiminnassa.

Arviointi

- Laadullinen arviointi
- Yhteiset projektit, tiedotteet ja tilaisuudet

5.5.2 Muu yhteistyö Suomessa

Tavoitteet

Luonto-Liiton tavoitteena on pitää yllä tiivistä yhteistyötä eri ympäristöjärjestöjen kanssa. Lisäksi uusia yhteistyötahoja etsitään nuorisotyön kentältä. Työtä nuorten sosiaaliseksi vahvistamiseksi jatketaan ympäristötoiminnan keinoin.

Toimenpiteet

SLL:n lisäksi Luonto-Liitto tekee luonnonsuojelu- ja ympäristöasioissa yhteistyötä muun muassa Maan ystävien, Dodon, Natur och Miljön, Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran, BirdLife Suomen, WWF Suomen, Greenpeacen ja Suomen Ladun kanssa. Luonto-Liitto on Ympäristöareena ry:n / Ympäristöakatemian jäsen.

Allianssin ja Nuorten Akatemian hallitusten kautta Luonto-Liitto on mukana nuorisopolitiikan ja nuorisotyön kehittämisessä ja seurannassa. Lisäksi Luonto-Liitto on mukana tekemässä Voima-lehteä.

Arviointi

- Laadullinen arviointi
- Yhteiset projektit, tiedotteet ja tilaisuudet

5.5.3 Kansainvälinen yhteistyö


Tavoitteet

Luonto-Liitto pitää yllä hyviä suhteita myös kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin ja vaikuttaa ympäristökysymyksiin näin myös kansainvälisellä tasolla. Luonto-Liitto jatkaa EVS-vapaaehtoistoimintansa kehittämistä sekä kansainvälistä projektitoimintaa.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto osallistuu jäsenenä mm. seuraaviin kansainvälisiin järjestöihin ja verkostoihin: 

- Ilmastoasioissa toimiva Climate Action Network (CAN)
- Metsäsertifiointiin keskittynyt Forest Stewardship Council (FSC) ja Suomen FSC-yhdistys
- Boreaalisten luonnonmetsien suojelua ja kestävää käyttöä ajava Taiga Rescue Network (TRN)
- “Euroopan Luonto-Liitto” Youth and Environment Europe (YEE)
- Suomen, Viron ja Venäjän välinen Suomenlahti-yhteistyö osana Itämeri-toimintaa
- Itämeren suojelukomission HELCOM:n nuorisofoorumi
- Suurpetoasioissa yhteistyö Ruotsin Svenska Rovdjursföreningenin kanssa

Keskustoimistolla on EVS-vapaaehtoinen, ja järjestö voi lähettää EVS-vapaaehtoisia muihin maihin. Lisäksi Luonto-Liitto tukee toimijoidensa kansainvälistymistä muun muassa lähettämällä heitä järjestön edustajina kansainvälisiin tilaisuuksiin. Luonto-Liitto seuraa aktiivisesti toimintakenttäänsä kuuluvia ympäristöasioita ja osallistuu niihin liittyviin kansainvälisiin prosesseihin resurssiensa sallimissa rajoissa. Luonto-Liitto tekee yhteistyötä pohjoismaisten ja venäläisten sisarjärjestöjensä kanssa.

Rahoituksen järjestyessä nuorten kestävää luontoretkeily- ja matkailukulttuurin edistämiseen tähtäävä hanketta jatketaan Murmanskin ja Arkangelin alueella. Lisäksi Itämeri-kouluyhteistyötä jatketaan venäläisten yhteistyötahojen kanssa.

Arviointi

- Laadullinen arviointi
- Osallistumisaktiivisuus kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja vapaaehtoisvaihtoon

5.5.4 Asiantuntijatehtävät

Tavoitteet


Luonto-Liitto osallistuu järjestöjen ja hallinnon työryhmätyöskentelyyn sekä antaa asiantuntijalausuntoja nuoriso- ja ympäristötoiminnan aloilla.

Toimenpiteet

Luonto-Liitto vierailee päättäjien, viranomaisten ja erilaisten sidosryhmien luona. Luonto-Liitto organisoi tasokkaita, yleistajuisia ja mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia ja osallistuu muiden järjestämiin tapahtumiin. Luonto-Liitto on yhteydessä julkisyhteisöihin kuten kuntiin, kaupunkeihin, lääninhallituksiin ja ympäristökeskuksiin. Luonto-Liitto ottaa kantaa lakiuudistuksiin, komiteamietintöihin, hallinnollisiin uudistuksiin ja muihin viranomaisvalmistelussa oleviin asioihin.

Arviointi

- Lausuntojen ja työryhmäedustusten määrä
- Laadullinen arviointi

 

6. Keskustoimisto


Tavoitteet

Luonto-Liiton tavoitteena on tarjota työntekijöille innostava ja mielenkiintoinen työpaikka ja -yhteisö, jossa on mukava tehdä merkityksellisiä asioita lasten ja nuorten luonnonharrastus ja ympäristösuojelutyön saralla. Työntekijöiden sitoutuminen mahdollistaa myös vapaaehtoisten osallistumisen toimintaan.
 
Luonto-Liitto kehittää henkilöstöpolitiikkaansa laajan tyky-toiminnan puitteissa. Säännölliset koulutukset, virkistyshetket ja -retket sekä mielekkäät työtehtävät helpottavat vaativassa järjestötyössä jaksamista. Työnantaja ja työntekijät kehittävät työyhteisöä yhdessä jatkuvasti.

Toimenpiteet

Koska nykymuotoisen perustoiminnan ja sen vaatiman talouden pyörittämiseen Luonto-Liitto tarvitsee sekä työntekijöitä että laajan vapaaehtoisten joukon, toiminnan kehittämistä jatketaan siihen suuntaan, että aktiiviset toimijat voivat entistä enemmän keskittyä mielekkäiden hankkeiden toteuttamiseen. Toimiston työntekijät vastaavat yhdessä luottamushenkilöiden kanssa liiton toiminnan kehittämisestä.

Keskustoimistolla työskentelee neljä kokopäiväistä työntekijää: pääsihteeri, talouspäällikkö, järjestöpäällikkö ja ympäristökasvatuspäällikkö. Perusvahvuuteen kuuluu lisäksi muita osa-aikaisia työntekijöitä: toimistosihteeri, taloussihteeri, Siepon toimitussihteeri, kirjanpitäjä, viestintäpäällikkö, taittaja, www-suunnittelija, Nuorten Luonto -lehden päätoimittaja ja metsävastaava.

Rahoituksen varmistuessa tiettyihin projekteihin voidaan palkata määräaikaisia työntekijöitä. Luonto-Liitto täydentää työntekijävahvuutta siviilipalvelushenkilöllä, erilaisilla harjoittelijoilla ja työssäoppijoilla sekä työllistettävillä. Harjoittelijoiden työnkuvat ja vastuualueet räätälöidään tapauskohtaisesti.

Toimiston työntekijät ja muut toimiston työhön osallistuvat luontoliittolaiset kokoontuvat viikoittain toimistokokoukseen.

Keskustoimisto suosii hankinnoissaan lähialueilla tuotettua luomua ja kehitysmaista tuotavissa ylellisyystuotteissa reilun kaupan tuotteita. Kaikissa hankinnoissa huomioidaan luonnollisesti ympäristönäkökulma.

Henkilöstöasiakirjojen jalkauttamista ja tyky-strategian laatimista jatketaan. Vuonna 2011 toteutetaan henkilöstön työhyvinvointia kartoittava kysely vuoden 2010 tapaan.

Arviointi

- Tyky-toiminnan toteutumisen arviointi ja henkilöstökyselyn tulokset
- Kehityskeskustelujen toteutuminen
- Muu laadullinen arviointi

 

7. Hallinto


Tavoitteet

Luonto-Liiton hallintokäytännöt toimivat jouhevasti. Hallitus-, jaosto- ja valtuustotoiminta on aktiivista sekä osallistujilleen innostavaa ja mielekästä.

Toimenpiteet

Liittokokous kokoontuu kerran vuoden aikana ja liittovaltuusto vähintään kaksi kertaa. Liittohallitus kokoontuu kesäkautta lukuun ottamatta noin kuukauden välein. Lisäksi liittohallitus kokoontuu ainakin kerran vuodessa pidempään keskustelupainotteiseen kokoukseen. Vuoden 2011 aikana Luonto-Liiton säännöt päivitetään.

Liittohallituksen alaisuudessa toimivat ainakin talous-, viestintä-, metsä-, ympäristökasvatus-, luonnonharrastus-, Itämeri- ja susijaosto sekä ilmasto- ja energiajaosto.

Arviointi

- Laadullinen arviointi
- Kokousten määrä
- Hallituksen, valtuuston ja jaostojen aktiivisuus sekä jaksaminen

 

8. Rahoitus


Tavoitteet

Luonto-Liiton rahoituspohja kasvaa vakaasti.

Toimenpiteet

Talousarvio on laadittu siten, että vuonna 2011 opetusministeriön valtionavustuksen taso pysyy vähintään entisellä tasolla. Oman varainhankinnan osalta kartoitetaan uusia vaihtoehtoja rahoituspohjan turvaamiseksi. Mahdolliset yritysyhteistyösopimukset tehdään hallituksen päätöksellä.

Oma varainhankinta perustuu kuitenkin jatkossakin pääsääntöisesti keräystoimintaan ja ilmoitusmyyntiin. Jäsenmaksutuottojen määrän toivotaan nousevan. Mahdollisessa EU-rahoituksessa täytyy turvata riittävät resurssit rahoituksen vaatiman hallinnon hoitamiseen.

Vuoden 2011 aikana Luonto-Liitossa otetaan käyttöön verkkolahjoitusmahdollisuus ja selvitetään tekstiviestillä tapahtuvien lahjoitusten käyttöönottoa.

Arviointi

- Tilinpäätös ja talousarvion toteutuminen
- Uudet rahoituslähteet

Tapahtumat

23.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

23.2. Perheluontoleiri 23.-26.2.2012

Perheleirillä on kodikas tunnelma. Pienissä ryhmissä puuhaillaan luonnossa perheiden kesken. Luvassa on maailmanparannuskeskusteluja, rauhoittumista luonnossa, ohjattua toimintaa sekä ennen kaikkea yhdessäoloa perheen kanssa. Leirille voivat osallistua sukulaiset vauvasta vaariin. Leirien vetämisestä huolehtivat kokeneet ja koulutetut johtajat ja ohjaajat. Leiri on tarkoitettu Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille.

Leirimaksu 100€ yli 18-vuotiaat, 60€ 3-17 vuotiaat, 30€ alle 3 -vuotiaat. Hinta sisältää: Täysihoidon, yhteiskuljetuksen Helsinki-Espoo-Nuuksio ja takaisin, vakuutukset, leiriohjelman ja materiaalit. Majoitumme mukavasti omissa huoneissa. Leiripaikkana toimii Lärkansin maja Nuuksiossa Espoossa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Petro Pynnönen lup(ät)luontoliitto.fi tai 040 - 165 1907.

24.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

24.2. 24.-26.2. Hiihtoretki Benkkuun

Bengtsårin saari Hankoniemen edustalla toimii kesällä LUPin ihanien leirien
tukikohtana. Nyt on tarjolla erinomainen tilaisuus tutustua
luonnonkauniiseen saaristoon talviolosuhteissa! Majoitumme mukavasti
rantasaunalla ja teemme sieltä käsin hiihtoretkiä.

Aiempaa retkeily- tai hiihtokokemusta et tarvitse ja metsäsuksia ja
talvisaappaita on mahdollista lainata. Retki on suunnattu nuorille, siis
noin 15-29-vuotiaille. Hinta (sis. matkat ja majoituksen) 20€.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: teemu.saloriutta@gmail.com tai 050 324 7786.
Huom! Jos jäät eivät ole turvalliset, joudutaan retki perumaan.

28.2. Helsinki: Uusien ilta 28.2

Uusien illassa kuulet, mitä kaikkea nuortentoimintaa Luonto-Liiton Uudenmaan
piirissä eli Lupissa on meneillään. Meillä tehdään mitä huvittaa, sillä
suunnittelemme toimintamme itse! Tule mukaan ja tuo ajatuksesi Pauligin
huvilalle 28.2. kello 17. Os. Mechelininkatu 36, Helsinki. (Bussit 14, 18,
24, 39-45 ja Mannerheimintietä lisää) Illan aikana saat tietoa eri tavoista
toimia Luonto-Liitossa. Tapaat muita uusia ja muutamia pidempään Lupissa
toimineita. Laita päivä kalenteriisi ja tuo kaverisikin!

Tapahtumakalenteriin ->