Luonto-Liiton jäsenlehdet

Luonto-Liitolla on kaksi jäsenlehteä, Sieppo ja Nuorten Luonto.

Lapset ja lapsenmieliset saavat jäsenlehtenä iki-ihanan Sieppo-lehden kuusi kertaa vuodessa. Siepossa julkaistaan luontosatuja ja tehtäviä sekä ympäristötietoisuutta ja -herkkyyttä kasvattavia juttuja. Lehdessä esitellään myös Luonto-Liiton lastentoimintaa, ja Siiliklubin sivuilla julkaistaan lasten omia tutkimusraportteja ja luontohavaintoja.

Nuorten Luonto paneutuu ympäristöasioihin ja aika paljon muuhunkin raikkaalla ja räväkällä otteella. Vaihtuvien teemajuttujen ohella kestoaiheita ovat ekoelämä ja kestävä kulutus, ympäristönsuojelu sekä luonnossa harrastaminen – kulttuuria unohtamatta. Nuorten Luontoa tekevät nuoret itse yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa.  Suurin osa jutuista on luettavissa myös Nuorten Luonnon nettisivuilla. Tule mukaan lehdentekoon kirjoittamaan juttuja, piirtämään tai kuvaamaan!

Jäsenmaksuun (20 € vuonna 2011) sisältyy joko Sieppo tai Nuorten Luonto. Lisämaksua vastaan voi tilata molemmat lehdet. Muut kuin Luonto-Liiton jäsenet voivat tilata vuosikerran hintaan 28 euroa.

Lehden voi tilata tästä.

Tapahtumat

23.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

23.2. Perheluontoleiri 23.-26.2.2012

Perheleirillä on kodikas tunnelma. Pienissä ryhmissä puuhaillaan luonnossa perheiden kesken. Luvassa on maailmanparannuskeskusteluja, rauhoittumista luonnossa, ohjattua toimintaa sekä ennen kaikkea yhdessäoloa perheen kanssa. Leirille voivat osallistua sukulaiset vauvasta vaariin. Leirien vetämisestä huolehtivat kokeneet ja koulutetut johtajat ja ohjaajat. Leiri on tarkoitettu Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille.

Leirimaksu 100€ yli 18-vuotiaat, 60€ 3-17 vuotiaat, 30€ alle 3 -vuotiaat. Hinta sisältää: Täysihoidon, yhteiskuljetuksen Helsinki-Espoo-Nuuksio ja takaisin, vakuutukset, leiriohjelman ja materiaalit. Majoitumme mukavasti omissa huoneissa. Leiripaikkana toimii Lärkansin maja Nuuksiossa Espoossa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Petro Pynnönen lup(ät)luontoliitto.fi tai 040 - 165 1907.

24.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

24.2. 24.-26.2. Hiihtoretki Benkkuun

Bengtsårin saari Hankoniemen edustalla toimii kesällä LUPin ihanien leirien
tukikohtana. Nyt on tarjolla erinomainen tilaisuus tutustua
luonnonkauniiseen saaristoon talviolosuhteissa! Majoitumme mukavasti
rantasaunalla ja teemme sieltä käsin hiihtoretkiä.

Aiempaa retkeily- tai hiihtokokemusta et tarvitse ja metsäsuksia ja
talvisaappaita on mahdollista lainata. Retki on suunnattu nuorille, siis
noin 15-29-vuotiaille. Hinta (sis. matkat ja majoituksen) 20€.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: teemu.saloriutta@gmail.com tai 050 324 7786.
Huom! Jos jäät eivät ole turvalliset, joudutaan retki perumaan.

28.2. Helsinki: Uusien ilta 28.2

Uusien illassa kuulet, mitä kaikkea nuortentoimintaa Luonto-Liiton Uudenmaan
piirissä eli Lupissa on meneillään. Meillä tehdään mitä huvittaa, sillä
suunnittelemme toimintamme itse! Tule mukaan ja tuo ajatuksesi Pauligin
huvilalle 28.2. kello 17. Os. Mechelininkatu 36, Helsinki. (Bussit 14, 18,
24, 39-45 ja Mannerheimintietä lisää) Illan aikana saat tietoa eri tavoista
toimia Luonto-Liitossa. Tapaat muita uusia ja muutamia pidempään Lupissa
toimineita. Laita päivä kalenteriisi ja tuo kaverisikin!

Tapahtumakalenteriin ->