Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestön tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa.
Luonto-Liitto on yksi harvoista koko maan kattavista ympäristöalan kansalaisjärjestöistä Suomessa. Se on lisäksi ainoa, joka keskittyy nuorten omaehtoiseen ympäristötoimintaan. Luonto-Liitto on poliittisesti sitoutumaton ja Suomen suurimman ympäristöjärjestön, Suomen luonnonsuojeluliiton, nuorisojärjestö.
Luonto-Liitto tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia konkreettisiin luontokokemuksiin ja vaikuttamisen paikkoihin, sekä runsaasti asiallista tietoa.
Luonto-Liitto perustettiin vuonna 1943. Järjestö keskittyy nykyään ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen, luonnonharrastukseen ja ympäristökasvatukseen. Luonto-Liitto julkaisee kahta jäsenlehteä, lasten luontolehti Sieppoa sekä nuorten toimittamaa Nuorten Luontoa.
Luonto-Liitto ei harjoita väki- tai ilkivaltaan tai niillä uhkailuun perustuvaa toimintaa. Luonto-Liitto puolustaa yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä perusvapauksia ja niiden hyödyntämisen tärkeyttä demokratian toteutumisen kannalta.
Voit tukea luonnonsuojelua ja toimintaamme liittymällä Luonto-Liiton jäseneksi, tilaamalla lehden tai lahjoittamalla!
Tule tekemään ympäristötoimintaamme. Katso lisätietoa tapahtumakalenterista, toimintaryhmistämme ja paikallisista piireistämme!
Luonto-Liitto on aktiivinen ympäristöpoliittinen vaikuttaja. Toiminta painottuu seuraaviin alueisiin:
Luonto-Liitto tekee ympäristökasvatustoimintaa sekä lapsille että nuorille. Lastentoiminnassa keskeisiä toimintamuotoja ovat luontokerhot, luontoleirit, ympäristöetsivätoiminta, Kevättuuli sekä ympäristökasvatukselliset tapahtumat. Nuorille on puolestaan ympäristöryhmiä, Kevätseurantaa, omia leirejä, erilaisia koulutuksia, tapahtumia ja tempauksia sekä luonnonsuojelutyötä ja ympäristöpoliittista vaikuttamista.
Lue lisää ympäristökasvatuksesta
Luonto-Liitossa pidetään tärkeänä sitä, että nuoret saavat itse päättää asioista. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla on Luonto-Liiton piirissä mahdollisuus osallistua ruohonjuuritason toiminnan lisäksi esimerkiksi päättäjä- ja viranomaistapaamisiin, työryhmävalmisteluihin, lausuntojen kirjoittamiseen ja vaikkapa maankäytön suunnitteluun.
Luonto-Liiton lähtökohtana on, että toimintaan osallistuminen antaa nuorille valmiuksia muuhunkin yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Järjestö puolustaa lasten ja nuorten yhteiskunnallista asemaa sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä perusvapauksia.
Luonto-Liitolla on kahdeksan piirijärjestöä ja kaksi aluejärjestöä. Henkilöjäseniä on noin 7000. Jäsen kuuluu siihen piiriin, jonka alueella hän asuu.
Luonto-Liiton ylin päättävä elin eli liittokokous valitsee liittovaltuuston kaksivuotiskausiksi. Valtuusto määrittää Luonto-Liiton toiminnan suunnan, ja lisäksi se valitsee liittohallituksen ja sen puheenjohtajan. Hallitustyöskentelyn tueksi voidaan nimetä jaostoja.
22.2. Roman Schatzista salametsästyksen vastaisen kampanjan suojelija
21.2. Haitallisten tukien leikkaaminen säästää rahaa ja ympäristöä
10.2. Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle koskien suden metsästystä poikkeusluvin
9.2. Kuulumisia Jokkmokkin ilmastokonferenssista
23.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969
23.2. Perheluontoleiri 23.-26.2.2012
Perheleirillä on kodikas tunnelma. Pienissä ryhmissä puuhaillaan luonnossa perheiden kesken. Luvassa on maailmanparannuskeskusteluja, rauhoittumista luonnossa, ohjattua toimintaa sekä ennen kaikkea yhdessäoloa perheen kanssa. Leirille voivat osallistua sukulaiset vauvasta vaariin. Leirien vetämisestä huolehtivat kokeneet ja koulutetut johtajat ja ohjaajat. Leiri on tarkoitettu Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille.
Leirimaksu 100€ yli 18-vuotiaat, 60€ 3-17 vuotiaat, 30€ alle 3 -vuotiaat. Hinta sisältää: Täysihoidon, yhteiskuljetuksen Helsinki-Espoo-Nuuksio ja takaisin, vakuutukset, leiriohjelman ja materiaalit. Majoitumme mukavasti omissa huoneissa. Leiripaikkana toimii Lärkansin maja Nuuksiossa Espoossa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Petro Pynnönen lup(ät)luontoliitto.fi tai 040 - 165 1907.
24.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969
24.2. 24.-26.2. Hiihtoretki Benkkuun
Bengtsårin saari Hankoniemen edustalla toimii kesällä LUPin ihanien leirien
tukikohtana. Nyt on tarjolla erinomainen tilaisuus tutustua
luonnonkauniiseen saaristoon talviolosuhteissa! Majoitumme mukavasti
rantasaunalla ja teemme sieltä käsin hiihtoretkiä.
Aiempaa retkeily- tai hiihtokokemusta et tarvitse ja metsäsuksia ja
talvisaappaita on mahdollista lainata. Retki on suunnattu nuorille, siis
noin 15-29-vuotiaille. Hinta (sis. matkat ja majoituksen) 20€.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: teemu.saloriutta@gmail.com tai 050 324 7786.
Huom! Jos jäät eivät ole turvalliset, joudutaan retki perumaan.
28.2. Helsinki: Uusien ilta 28.2
Uusien illassa kuulet, mitä kaikkea nuortentoimintaa Luonto-Liiton Uudenmaan
piirissä eli Lupissa on meneillään. Meillä tehdään mitä huvittaa, sillä
suunnittelemme toimintamme itse! Tule mukaan ja tuo ajatuksesi Pauligin
huvilalle 28.2. kello 17. Os. Mechelininkatu 36, Helsinki. (Bussit 14, 18,
24, 39-45 ja Mannerheimintietä lisää) Illan aikana saat tietoa eri tavoista
toimia Luonto-Liitossa. Tapaat muita uusia ja muutamia pidempään Lupissa
toimineita. Laita päivä kalenteriisi ja tuo kaverisikin!