Suomuvartinen, keltainen leskenlehti kukkii varhain keväällä pelloilla ja tien vieruksilla. Lehdet ilmestyvät vasta kesällä, kun kukka on jo kukkinut. Siitä leskenlehti on saanut nimensäkin. Kun keväällä havaitset leskenlehden kukkia, voit myöhemmin kesällä tulla samalle paikalle etsimään yksinäistä leskenlehteä.
Ojan varsilla kasvavan rentukan tunnistaa kirkkaan keltaisista kukista ja tumman vihreistä paksuista lehdistä. Se on kerännyt ennen talvea vararavintoa juurakkoonsa, niin että se on jo aikaisin keväällä valmiina kukkimaan. Muut kosteiden paikkojen kasvit kukkivat yleensä vasta kesällä. Poimi rentukka vain silmilläsi, ota valokuva tai piirrä rentukka vihkoosi. Rentukka on myrkyllinen ja lakastuu maljakossa nopeasti.
Koivu alkaa vihertää. Vain ohutvahainen suojalehti on piilottanut pienet, mutta täydelliset koivun lehtiaiheet talven paukkupakkasilta. Maista koivun hiirenkorvia! Nuorissa lehdissä on runsaasti C-vitamiinia. Voit tehdä niistä vaikka salaattia!
Kekomuurahaisen löydät kevätpuuhissa metsästä, jossa se rakentaa pesäänsä. Ahkerat työläiset ovat naaraita. Sen sijaan muurahaiskuningattaret ja koiraat lepäilevät vielä keon uumenissa. Tiesitkö, että kekomuurahaisen pesää on käytetty hyväksi suunnistuksessa? Millä puolen puuta keko sijaitsee? Osaatko sanoa miksi?
Leppäkerttu kuluttaa koko ensimmäisen kesänsä syöden kirvoja ja kasvaen, ja lisääntyy vasta toisena kesänään. Leppäkerttu onkin ihmisen kannalta erittäin hyödyllinen olento, sillä kirvat ovat monien puutarhojen vitsaus. Montako täplää löydät leppäkertun siivistä? Täplät eivät kerro leppäkertun iästä, vaan niiden lukumäärän mukaan on nimetty monta lajia, kuten yleinen seitsenpistepirkko.
Keväällä lentelevä nokkosperhonen on horrostanut puun koloissa tai rakennusten suojissa. Usein talvehtineiden perhosten siivet ovat hieman repaleiset ja kauhtuneen väriset. Kevätnälkäänsä nokkosperhonen etsii mettä pajunkissoista ja leskenlehdistä. Jos perhonen päästää sinut lähelle katselemaan työskentelyään imukärsällä, olet onnekas tai perhonen on vielä kohmeinen. Nokkosperhonen munii nokkoselle ja sen toukat syövät nokkosen lehtiä.
Sisilisko nousee kantojen ja puupökkelöiden alta tai maakoloistaan lämmittelemään rantakiville ja kannoille. Se on vaihtolämpöinen eli tarvitsee auringon valoa lämmetäkseen. Se voi hädässä ja hämäyksen vuoksi pudottaa häntänsä, ja uuden hännän kasvattaminen on sille työlästä. Ethän siis ota sisiliskoa käteesi! Koeta seurata sisiliskoa niin pitkään kuin mahdollista. Monenko sekunnin ajan ehdit nähdä vikkelää vipellystä?
Sammakko on talvehtinut ojien, lampien ja lähteiden pohjamudissa. Kun jäät sulavat, on aika kokoontua kutemaan koko porukalla. Sammakon kutupaikat ovat vuodesta toiseen samoja. Kuuntele huhti-toukokuun iltoina kutsuääniä kosteikkojen tuntumassa (sammakon kurnutusta; viitasammakon pulputusta: plup, plup; rupisammakon kutsua: krok, krok, krok). Muistathan: sammakko on rauhoitettu eläin, joten sen kutuunkaan ei saisi suotta koskea.
Varis on viettänyt talvea Etelä-Ruotsissa tai Tanskassa, ja osa niistä pysyttelee myös Suomessa talven. Oikeita muuttovariksia ei voikaan tunnistaa, jollei näe niiden saapuvan suoraan mereltä. Sitä vastoin varma kevään merkki on se, kun näkee variksen kantavan nokassaan oksaa: se on pesäntekopuuhissa.
Töyhtöhyypällä on nimensä mukaisesti näkyvä töyhtö päälaella. Parhaiten tämän mustavalkoisen linnun tunnistaa kuitenkin hauskasta, naukuvasta äänestä. Töyhtöhyyppä saapuu ensimmäiselle tiedustelulennolle Suomeen jo varhain keväällä. Jos kevät ei ole vielä riittävän pitkällä, se voi kääntyä kannoillaan ja tulla takaisin vasta pälvien ilmaannuttua pelloille ja rannoille. Töyhtöhyyppä lentää pyöreäpäisillä siivillään nykivästi mutta hyvin taitavasti. Osaatko piirtää töyhtöhyypän lentoreitin?
Pitkäpyrstöinen västäräkki on viettänyt talveaan Välimerellä. Hyönteissyöjän ei kannata ilmestyä maisemiin ennen kuin pöytä on katettu horroksesta heränneillä hyönteisillä. Iloisen oloinen västäräkki keikuttaa pyrstöään paikallaan ollessaankin ja sen lento on hauskan näköistä pyrähtelyä. Lentäessään se päästään tsilip – äänen. Kun västis on paikalla, on kesäkin kohta. Laske, montako päivää on "västäräkistä vähäsen"!
Siili on horrostanut talven lehtikompostin alla tai rakennusten suojassa talvipesässään. Nyt sillä on kiire etsiä kumppani, sillä uudet poikaset on saatava valmiiksi ennen juhannusta. Valonarka siili lähtee liikkeelle vasta hämärän aikaan. Mieti kevätkampanja, jolla varoittaisit autoilijoita heränneistä siileistä.
22.2. Roman Schatzista salametsästyksen vastaisen kampanjan suojelija
21.2. Haitallisten tukien leikkaaminen säästää rahaa ja ympäristöä
10.2. Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle koskien suden metsästystä poikkeusluvin
9.2. Kuulumisia Jokkmokkin ilmastokonferenssista
23.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969
23.2. Perheluontoleiri 23.-26.2.2012
Perheleirillä on kodikas tunnelma. Pienissä ryhmissä puuhaillaan luonnossa perheiden kesken. Luvassa on maailmanparannuskeskusteluja, rauhoittumista luonnossa, ohjattua toimintaa sekä ennen kaikkea yhdessäoloa perheen kanssa. Leirille voivat osallistua sukulaiset vauvasta vaariin. Leirien vetämisestä huolehtivat kokeneet ja koulutetut johtajat ja ohjaajat. Leiri on tarkoitettu Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille.
Leirimaksu 100€ yli 18-vuotiaat, 60€ 3-17 vuotiaat, 30€ alle 3 -vuotiaat. Hinta sisältää: Täysihoidon, yhteiskuljetuksen Helsinki-Espoo-Nuuksio ja takaisin, vakuutukset, leiriohjelman ja materiaalit. Majoitumme mukavasti omissa huoneissa. Leiripaikkana toimii Lärkansin maja Nuuksiossa Espoossa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Petro Pynnönen lup(ät)luontoliitto.fi tai 040 - 165 1907.
24.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969
24.2. 24.-26.2. Hiihtoretki Benkkuun
Bengtsårin saari Hankoniemen edustalla toimii kesällä LUPin ihanien leirien
tukikohtana. Nyt on tarjolla erinomainen tilaisuus tutustua
luonnonkauniiseen saaristoon talviolosuhteissa! Majoitumme mukavasti
rantasaunalla ja teemme sieltä käsin hiihtoretkiä.
Aiempaa retkeily- tai hiihtokokemusta et tarvitse ja metsäsuksia ja
talvisaappaita on mahdollista lainata. Retki on suunnattu nuorille, siis
noin 15-29-vuotiaille. Hinta (sis. matkat ja majoituksen) 20€.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: teemu.saloriutta@gmail.com tai 050 324 7786.
Huom! Jos jäät eivät ole turvalliset, joudutaan retki perumaan.
28.2. Helsinki: Uusien ilta 28.2
Uusien illassa kuulet, mitä kaikkea nuortentoimintaa Luonto-Liiton Uudenmaan
piirissä eli Lupissa on meneillään. Meillä tehdään mitä huvittaa, sillä
suunnittelemme toimintamme itse! Tule mukaan ja tuo ajatuksesi Pauligin
huvilalle 28.2. kello 17. Os. Mechelininkatu 36, Helsinki. (Bussit 14, 18,
24, 39-45 ja Mannerheimintietä lisää) Illan aikana saat tietoa eri tavoista
toimia Luonto-Liitossa. Tapaat muita uusia ja muutamia pidempään Lupissa
toimineita. Laita päivä kalenteriisi ja tuo kaverisikin!